Honkajärven kylätoimikunta ja Honkajärven metsästysseura järjestivät yhdessä karaokeillan lauantaina 7.5.2016. Päivällä oli ollut 20 astetta lämmintä sekä aurinkoista. Illalla sama lämmin tunnelma jatkui Honkatuvalla. Ulkona myynnissä oli grillattua makkaraa ja sisällä buffetista sai kaikkea lohileivistä suklaisiin jälkiruokiin - juomia unohtamatta.

Karaokelaulu kuului kauniisti kevätillassa ja tanssiaskeleet liikkuivat sulavasti kahvinporojen liukastuttamalla lattialla. Harmi vain, että paikalle oli saapunut ainoastaan hieman päälle neljäkymmentä henkilöä siitäkin huolimatta, että tilaisuudesta oli mainostettu sekä Merikarvia-lehdessä että lähiseudun ilmoitustauluilla. Saattoihan olla, että ajankohta ei sopinut näin kevättöiden keskelle :)

Tavataan ensi kerralla vielä suuremmalla porukalla syksyn karaokeillassa!

Kirjautuminen

Honkajärven kylä

Honkajärven kylä sijaitsee Merikarvian kunnan pohjoisosassa. Katso tarkempi sijainti kartalta.

Honkajärven kylätoimikunta ylläpitää Honkajärven kylätaloa, kehittää kylän toimintaa sekä järjestää monenlaisia tapahtumia.

 

Sukuseura

Juho ja Maria Honkajärven sukuseura ry ylläpitää tietoutta suvun juurista ja menneistä tapahtumista, yhdistää Juhon ja Marian jälkeläiset sekä järjestää yhdistyksen toimintaan liittyviä yhteisiä tapahtumia.

 

Sää Honkajärvellä

Honkajärven tarkka sääennuste