Porista päin tultaessa vasemmalla puolella tietä oli pikkuisen mäen rinteessä melko uusi hirsinen mökki, Vihtori Rinnekiven tekemä. Siellä hän asui vaimonsa Katrin ja tyttärensä Helenan kanssa. Heidän kotinsa taakse kohosi Onni Mäkisen uusi rakennus. Astrid-äiti, Juhani, Matti ja Jaakko olivat sitä perhettä.
Oikealla puolella tietä, nykyisen Känän talon paikalla oli Heikkilän talo, jota kutsuttiin maantie-Heikkiläksi erotuksena Joutsenjärven takana olevasta Järvi-Heikkilästä. Talo taisi olla pitkä, punainen rakennus, ja aivan tien vieressä oli harmaa luhtiaitta, joka sittemmin siirrettiin Erkki Ollilan kaupaksi. Sen asukkaista muistamme vain karjalaisia evakkoja. Heikkilöitä ei siellä enää asunut.
Pienen matkan päässä vasemmalla oli harmaantunut ja hatara Laineen mökki. Sen omistaja, Laineen Sofia oli kuollut ja hänen tyttärensä oli mennyt Amerikkaan. Myöhemmin siinä asui Martti Ollilan perhe.
Melkein vastapäätä asustivat pikkuisessa tuvassaan Kustaa ja Sofia Manni. Kustaa Manni oli melkoinen persoonallisuus, joka liikkui asioitaan toimitellen pitkiäkin matkoja aina pohjanmaalle saakka. Rauha-tytär asui myös joskus heidän kanssaan, myöhemmin myös Touko Kortessalo.
Hieman etäämpänä tiestä oikealla puolella oli kaksi taloa, toinen Korpelan Selmin, Ailin ja heidän tytärtensä koti sekä Metsäkari, jonka isäntä (Karlssonin poikia) oli kuollut. Taloa asuivat Fanny Metsäkari lapsiensa Helvin, Ailin, Lainan ja Heikin kanssa. Heikki kaatui myöhemmin sodassa.
Isoja mäkiä ei kylässä paljon ole. Siksi Kiemun (lausutaan Kiamu) mäki sai oikein kukkulan nimen. Se vasta oli sankari, joka Kiemunkukkulan hyppyrimäestä selvisi kaatumatta. Kiemun Hilma asui Teuramon porstuakamarissa. Hän oli jo vanha ja kuljeskeli aina musta-harmaaruudukas saali harteillaan. Hänen oikea nimensä oli Hilma Blomberg, koska toiset kutsuivat häntä "Blomberskaksi". Teuramon talossa pitivät "hallitusta" Toivo ja Ester. Heidän lapsiaan olivat Hilkka, Terttu, Raili, Anja ja Leo.
Teuramon naapurissa harmaassa torpassaan eleli toinen Hilma. Pihlajamäessä taisi kotona siihen aikaan olla vain Onni, joka laajensi paikalle sitten oman talonsa. Seuraavaksi oli pääty päin tietä Katajamäki. 30-luvulla siinä asui pieni, kumara Nurmen mummu. Hän teki luutia, kantoi esiliinassaan luudaksia, roskapuita ja marjojakin. Nurmen Jussi, joka oli sairauden takia menettänyt lapsena kuulonsa taisi olla hänen poikansa. Jussia sanottiin kuuromykäksi. Häntä pelättiinkin, kun hän puhui vähän epäselvästi ja omituisesti. Hän kulki usein soilla ja metsissä ja oleskeli töissä Haapaniemen talossa nevojen takana.
Punainen koulu oli seuraava. Koulussa oli yksi luokkahuone ja sitten veistohuone, josta tuli myös keittola myöhempinä aikoina. Opettajana oli Alma Mattila, lahjakas kulttuuripersoona ja koululaisille ystävällinen opettaja, joka viihtyi Honkajärvellä vuosikymmeniä. Koulun yhteydessä oli opettajan koti, jossa hän asui miehensä Artturin ja lastensa kanssa. Siihen kuului oma kuisti, keittiö, kulmakamari ja Sali. Se oli meidän oppilaitten mielestä hieno huone, kun sinne joskus pääsimme kurkistamaan. Koulun ulkorakennuksessa oli sauna, navetta, puuliiteri ja "pikkulat". Opettajan lapset Pekka, Ilkka ja Ritva olivat vielä kotona meidän kouluaikanamme.
Koulun takana oli Arvo Pihlajamäen tuparakennus. Pihlajamäen Maija-täti oli kaikille lapsille ystävällinen ja mukava. Meidän ikätovereitamme olivat heidän lapsensa Elle, Antti ja Aino.
Koulusta seuraava oli haalistuneenpunainen, keltaovinen "Villen talo", jonka isäntä Ville Uusitalo oli muuttanut siitä pois. Erkki Ollila siirsi siihen kauppansa Ollilasta ja Martti Ollila asui siinä vähän aikaa, talon entisessä keittiössä.
Toisella puolella tietä oli talo, jonka oli rakentanut Svanviikin poika Bruno Vasento. Hän asui siinä vaimonsa Amandan kanssa. Myöhemmin siitä tuli Rinnekivien koti. Samassa pihassa punaisessa pikkutuvassaan eli pyöreä Svanviikin mamma.
Tien vasemmalla puolella oli Elma Ollilan harmaa mökki. Elmalla oli ollut siinä pieni kauppa, jonka hän oli myynyt veljelleen Erkille. Elma-tädillä oli mielenkiintoisia ja kauniita tavaroita, joita kävimme katsomassa ja ihailemassa. Vuosikymmenien takaa saatan vieläkin aistia hajusaippuan ja hapanleivän tuoksun yhdistyneenä vanhan hirsirakennuksen ominaishajuun.
Kun tullaan "Parkkitorille", niin vasemmalla, kauempana tiestä näkyi tuulimylly ja sen vieressä komea punainen päärakennus värikkäine lasikuisteineen ja katolla olevine vellikelloineen, pääty maantielle päin. Talo on edelleen samanlainen. Pihapiirissä on useita rakennuksia. Vanhataloa asuivat isäntä Leander, Martta-tytär ja poika Onni, jotka olivat nuoria aikuisia.
Naapurissa oli myös pitkä punainen talo, entinen Kalliontalo. Talon isäntäväeksi tulivat Maiju ja Arvo Kalliovuo. Talon toisessa päädyssä asuivat jonkin aikaa Jääskeläiset, Karjalasta tulleet evakot. Sota-aikana karjalaisia asui myös molemmissa Heikkilöissä ja muuallakin.
Mökinahteen päällä, tien oikealla puolella oli "Mökin-Fiinan" tupa. Meidän aikanamme ei Fiinaa enää ollut, vaan siinä asuivat evakkoina tulleet Lundgrenin sisarukset: Anton, Simo ja Ellen.
Kun ohitettiin ruiskuhuone, kääntyi tie oikealle Kallioiseen, jossa isä-Heikki asui perheineen.
Ahteen alla vasemmalla Oskari Niemi asui punaisessa kolmen huoneen talossaan. Oskari ja vaimonsa olivat jo ikäihmisiä. Vaimon kuoltua Oskari eleli leskenä. Hän, kuten monet muut kylän isännät oli nähtävästi käynyt Amerikassa. Ainakin hänellä oli ihmeellinen kuvien katselulaite, jota saimme joskus katsella, kun koulumatkalla poikkesimme talossa.
Vastapäätä oli Heikki Mattilan vanha, pitkä, harmaa puurakennus. Sen parhaat päivät olivat jo menneet. Se oli maantien suuntainen. Pitkässä ulkorakennuksessa oli pääty päin tietä. Siellä asui pienenä lapsihalvauksen sairastanut Jenny Mattila hoitajansa Siiri Syrjäsalon kanssa. Siihen taloon tuli myös karjalaisia, Sepän perhe ja ulkorakennuksessa oli asunto vanhalla Mutrun pariskunnalla. Siihen aikaan me lapset poikkesimme melkein jokaisessa talossa, joskus oikein asialla, mutta useimmiten muuten vaan. Jenny Mattilan kamaria ihailimme, kun siellä oli valkoiset pitsiverhot ja suuria huonekasveja korkeissa kukkatelineissä. Mieleeni on jäänyt myös suuri piilipuu, paju joka kasvoi Mattilan navetan takana.
Samalla puolella tietä on Pohjola-Mattilan talo. Sillä nimellä sitä kutsuttiin, vaikka Pohjola-nimiset ihmiset olivat asuneet siinä vain vähän aikaa. Samoin ne Krekulan väet, joiden muistoksi oli jäänyt Krekulanahde. Se on saman talon pihapiirissä. Krekulanahteesta laskettiin suksilla, vesikelkoilla ja joskus lammuskoillakin. Myös tässä talossa oli lasikuisti. Porstuan takana oli keittiö, oikealla ja vasemmalla isot tuvat päätykamareineen. Talon isäntäväkenä olivat Eino ja Aune Niemi. Ulkorakennuksista muistan navettaradin, aitan, riihen ja saunan. Taisi olla pajakin. Teikarit tulivat evakkoina taloon asumaan.
Tien toisella puolella asui Vihtori Mattila perheineen myös suuressa punaisessa talossa. Vihtori Mattila oli vakaa isäntämies. Hän piti monta vuotta kylän lapsille pyhäkoulua. Me lapset ihmettelimme, kun Helmi-emäntä teititteli miestään, samoin lapset isäänsä. Erkki, Eeva, Matti, Antti ja Toini olivat koulutovereitamme vanhinta ja nuorinta lukuun ottamatta. Peltoaukean jälkeen kääntyi tie oikealle. Entisellä Tommilan tontilla oli enää vanha aitta ja kellari. Kellarin viereen oli Juho Ollila ja poikansa Erkki rakentaneet hirsitalon, tuolloin vielä uudenkarhean. Pihassa oli navettarakennus, jossa Juho ja Iida Ollila pitivät karjaansa ja toisessa päässä oli Erkin perheen pienempi karjasuoja. Erkki ja Lempi Ollila paimensivat vilkasta pesuettaan. Pirkko, Kaisa, Liisa, Jouko ja Simo olivat 30-luvulla syntyneitä, Heimo ja Tellervo seuraavalla kymmenellä. Ennen sodan alkua rakennettiin tien viereen Heikkilän vanhasta luhdin hirsistä kauppa. Anton Ruonela sen naputteli kokoon. Kauppa oli todellinen sekatavarapuoti. Ollilan vanhan riihen vieressä oli paja, ja siihen mäkeen rakensi Erkki Salminen myöhemmin talonsa. Hautaniitussa, joka oli monien leikkien paikka, virtasi "vanha joki" ja "iso joki", joiden yli päästiin komeata, kivistä maantie siltaa.
Sen ylitettyämme oli vasemmalla puolella taas Mattilan talo. Muualle muuttanut Oskari Mattila oli rakennuttanut sen kodiksi kolmelle sisarelleen ja vanhalle äidilleen. Tunsimme hyvin, silloin jo ikääntyneet, Sofian, Amandan ja Emilian, jonka poika Jonne piti talossa isännyyttä. Sielläkin joskus kävimme, ja muistan, että suuri päätykamari oli mielestäni hienosti kalustettu. Mattilaa kutsuttiin Hakanevaksi, ehkä erotukseksi muista Mattiloista.
Aivan Mattilan naapurissa oli Sillanpään pihapiiri, lähes umpipiha, jossa rakennuksia oli pihan joka puolella. Sillanpään pitkä, punainen talo oli aivan tien vieressä, tien suuntaisena. Vastapäisellä puolella oli navetta ja talli tallisiltoineen. Pirttirakennus aittoineen ja mankelihuoneineen oli oikealla ja ""Suntilarakennus"" aittoineen ja nahkaluhteineen vasemmalla talon kuistilta nähtynä. Herman ja Katri Sillanpää asuivat talossa lapsineen. Vanha Fiina Sillanpää istui keinutuolissaan. Hän oli räätälin leski, talon entinen emäntä.
Tuvan ja keittiön käsittävässä torpassa oli minun rakas "Mammalani". Tommilan Iida ja Ollilan Juho (Lauttijärveltä) olivat sen rakentaneet kodikseen. Siellä he olivat kasvattaneet aikuisiksi yhdeksän lasta. Näistä vain Martti oli enää kotona.
Vanha -Ollila oli kylän "virastotalo". Siellä oli puhelinkeskus ja posti. Pappa oli postinkuljettaja. Hän haki postin Metsäiästä mustalla postilaukullaan. Pappa oli myös pyhäkoulun opettaja ja seurakunnan luottamusmies. Pitkä harmaa parta ja hohtavan terveet hampaat muistan hyvin. Mamma oli lempeä ja vaatimaton. Hänellä oli pitkä hame ja esiliina. Hänen luonaan kävimme usein ja kun piti lähteä kotiin, hän sanoi: "Menkää nyt aika kierua". Muistan, kun kävin Papan kanssa aitassa katsomassa siellä kuolleena lepäävää mammaani, jota pappa kutsui "muoriksi". Viimeisen kerran näin mamman kuistin viereen pienistä kuusista rakennetussa havumajassa. Siellä hän lepäsi valkoisessa arkussaan. Kun hänet sitten laskettiin hautaan ja ensimmäiset lapiolliset multaa kumahtivat arkun kanteen, lähdin itkien juoksemaan pois haudalta.
Ollilan maista olivat saaneet Jenny ja Anton Ruonela tontin, jolle rakennusmiehenä tunnettu "Anttoni" oli rakentanut perheelleen kodin. Ruonelassa oli kahdeksan lasta, Ainoa ja Annaa lukuun ottamatta poikia. Sieltä saimme leikkikavereiksi "pikkupojat" ja Matin. Nuo ""pikkupojat"" olivat Pauli ja Tenho, kaksospari. Monet leikit ja retket on tehty näiden sukulaispoikien kanssa. Vanhimmat pojat, Reino ja Olavi kaatuivat sodassa. Ruonelaa vastapäätä, tien toisella puolella oli pitkä, kuusiaidan ympäröimä keltainen talo. Sitä kutsuttiin Kallelaksi. Se oli toiminut aikanaan kestikievarina, ja siinä piti emännyyttä kunnioitettu Hulda-rouva, joka kuitenkin kuoli jo 1930-luvulla.
Aina puhuttiin vain Kallelan "herrasväestä". Pehtoori vastasi talon maiden hoidosta ja Dolly-neiti sekä Vali-rouva miehensä Unto Kunnaksen kanssa olivat sitten sitä herrasväkeä. Viime mainituilla oli poika Kai, joka kuului myös leikkitovereihimme. Kunnakset asuivat Helsingissä, jossa Unto Kunnas oli helluntailaisten lastenlehden "Hyvän paimenen" toimittaja sekä myöhemmin myös Ristin Voitto-lehden toimittaja sekä kirjailija. Vain kesälomat he viettivät Kallelassa. Me lapset kävimme kuuntelemassa iloisia helluntai-Iauluja ja Dollin harmoonin soittoa. Kallelan yläkerrassa pidettiin ainakin yhtenä kesänä lähetyskurssikin. Meille kotiin tuli sekä Hyvä Paimen että Ristin Voitto ainakin joskus. Taisimme lukea lehtemme huonosti, koska meidät saatiin kerran kiinni Kunnaksen pellolta herneitä varastamasta. Kylän pojat taisivat myös joskus verottaa Kallelan puutarhan omenasatoa.
Kallelan pirttirakennuksessa emännöi kesäisin ElIu-rouva, joka oli Hulda-rouvan sisar. Ellida Stormbom oli jo aika iäkäs, ja kai siksi me saimme tehdä hänelle pieniä palveluksia. Niistä saimme palkaksi parittomia kuppeja ja asetteja, joita pidimme suurina aarteinamme.
"Parkkitorin" mäkeä kutsuttiin Mökinahteeksi, mutta"Annanlammin" mäkeä vain Ahteeksi. Ehkä siksi, että sen mäen päällä oli ja on edelleen Ahteen talo. Oskari Ahde oli rakentanut sen perheensä kodiksi. Oskari-isäntä kuoli miehuusvuosinaanja kotiin jäivät vaimo Hilda ja poika Tauno. Sotaa ennen Hilda meni uusiin naimisiin Viikisalon kanssa ja muutti kalastajan vaimoksi Ylikylään. Talo jäi tyhjäksi, ja sinne majoitettiin Peltoniemen siirtolaisperhe. Myöhemmin siellä asui myös Erkki Salminen nuorikkoineen. Hilda ja Tauno palasivat kotiinsa myöhemmin.
Ahteen kohdalta käännyttiin ""Myllärille"". Oli kuljettava toista kilometriä kohti länttä. Honkajärven kylän läpi polveileva pieni joki muodosti niillä tienoin jonkinlaisen kosken, jonka partaalla oli aikoinaan ollut mylly. Joen yli kuljettiin pitkin puu siltaa ja niin oltiinkin jo perillä. Laajan pelto aukean reunalla oli kaksi harmaata hirsi taloa. Ensin oli Vihtori, Olga ja Aimo Myllymäen koti. Toista taloa asuivat sisarukset Viljami ja Hilma Myllymäki. Heillä oli avara pirtti, jossa Hilma-emäntä hääräili. Sinne oli aina mukava mennä, koska Hilma oli meille lapsille hyvin ystävällinen. Veli olikin hiljaisempi. Kolmas talo sillä kulmalla oli asumaton. Tauno Koskenranta korjasi sen myöhemmin perheensä kodiksi. Kylän pohjoisosassa kohosi Tommilan kaunis, vaalea päärakennus. 1930-luvulla taloa ympäröi puutarha monine marjapensaineen ja lukuisine omenapuineen. Muita pihapiirin rakennuksia olivat pirttirivi, aitta, navetta ja riihi. Talo näytti vauraalta ja hyvin hoidetulta. Tommilaa asuivat Vihtori ja Ida lapsineen. Tommilaa kohtasi suuri suru v. 1937, kun toimelias Ida-emäntä yllättäen kuoli.
Honkajärveen kuuluivat myös muutamat lääninrajan talot. Silverin aukealla oli Viitalan harmaa torppa, joka oli silloin asumaton. Lähestyttäessä lääninrajaa kääntyi tie Uuteentaloon. Sitä asuivat Jalmari ja Jenny Uusitalo lapsineen.
Uudentalon tienhaaran jälkeen vasemmalla oli Vuorelan pitkä, punainen talo, jossa asui Vilho ja Hilma Vuorelan perhe. Suuria taloja olivat myös Peuralan tien varressa oleva Lähteenkorva, jossa 1930-luvulla asui Pitkänkosken perhe ja Ahola, jota isännöivät Frans ja Tilda Ahola.
Elin ja Vihtori Koskinen asuivat aivan rajan tuntumassa punaisessa talossaan. Muistaakseni myös Vatajan kauppa oli vielä Honkajärveä.
