Kauan sitten, 1800-luvun alkuvuosikymmenien aikana jaettiin Honkajärven Mattilan tila kahtia. Pojista vanhempi, Kalle (Carl), jäi kantatilalle ja nuoremman Erik Johanin puolikkaalle alettiin rakentaa talouskeskusta aivan kantatilan pihapiirin tuntumaan. Kun asuinrakennus oli tullut harjannostovaiheeseen, lähti Erik Johan aamulla varhain hevosella Kristiinasta noutamaan tilaisuudessa tarvittavia trahtamentteja. Rakennusmiehet suorittivat niin ikään heti aamusta viimeistelytyöt tätä varten. Seiniä vasten pystytettiin pitkät piirat, kaksiosainen harjahirsi asetettiin niiden juurelle ja vetoköydet selvitettiin paikoilleen. Tämä oli pian tehty ja kun isäntä ei vielä moneen tuntiin palaisi, lähtivät miehet kylälle omille teilleen, mikä minnekin.
Mutta talon naisväki, joka rakentajia muonitti, oli tuosta varsin tuohtunut. Eikö sitä harjahirttä nyt voinut saman tien nostaa paikoilleen, jatkaa työtä ja ottaa ne ryypyt, kun isäntä tulee. Tai ellei se nosto mitenkään käynyt ilman niitä ryyppyjä ja noita kruusauksia niin tottakai siinä puolivalmiissa rakennuksessa olisi muutakin työtä vielä viikkotolkulla. Mutta ei, kylälle piti vaan lähteä vetelehtimään ja aikaa kuluttamaan.
Siinä miehiä morkatessaan joku naisista keksi sopivan vastavedon: mennään vetämään naisissa ne harjahirret paikoilleen. Ja toimeen ryhdyttiin heti. Tuskinpa tuo tempaus parin kolmen naisin voimin olisi onnistunut, joten vaivihkaa siinä varmaankin naapuriapuakin haettiin. Ylös ne harjahirret kuitenkin nousivat. Ei niitä aivan lopullisille paikoilleen saatu, mutta siellä ylhäällä ne nyt kuitenkin olivat.
Ensimmäiset puolenpäivän tienoilla työpaikalle palanneet kirvesmiehet pysähtyivät hölmistyneinä tuijottamaan ylös rakennukselle. Kuka kirottu on tehnyt tällaisen katalan työn. Nyt on pilattu harjannostajaiset, on törkeästi rikottu vanhaa perinnettä, vieläpä talon onnikin on vaarassa. Missä nyt piileksivät ne piiskattavat pojanvintiöt, sillä kukapa muukaan tällaisen ilkityön olisi keksinyt.
Kun asiaa siinä tutkittiin, täytyi pojat tällä kertaa todeta syyttömiksi. Mutta samalla selvisi, että oli tapahtunut pahin mahdollinen, harjahirsien nostajina olivat olleetkin - naiset. Nyt syntyi oikea mekkala. Naiset toivotettiin tulikivenkatkuisin manauksin hornan tuuttiin, eikä heidän pidä ikänä seota miesten asioihin. Pysykööt vain omalla työmaallaan siellä keittiön puolella.
Mutta mitä pitäisi nyt tehdä? Eihän kukaan tervejärkinen mene asumaan naisten nostaman harjahirren alle. Mitätöidyksi tuo häpeämätön teko on saatava. Eipä taida olla muuta keinoa kuin alkaa koko harjannosto alusta. Näi sitten tehtiinkin. Harjahirret laskettiin takaisin maahan ja nyt pysyteltiin työmaalla uusien kommelluksien varalta, kunnes Erik Johan tuli Kristiinasta noiden tuiki tärkeiden tuomisien kanssa.
Niiden tarjoilun jälkeen vedettiin harjahirret jälleen juhlallisesti ylös. Tällä kerralla ei kuitenkaan hiljaa hyssytellen vaan äänekkäitten tahtihuutojen saattelemina. Nyt ne vaarnattiin lujasti paikoilleen, niin lujasti, että kului pitkälti toista sataa vuotta ennen kuin rakennusta purettaessa ne toistamiseen ja lopullisesti laskettiin maahan.
